Terveisiä Ghanasta!

Poikani Akwasi, 9, lähti joulun alla ensimmäistä kertaa elämässään käymään isänsä synnyinmaassa Ghanassa. Matkaseurana olivat isä, kaksi isosiskoa, isoveli ja toisen siskon ruotsalainen poikaystävä. Kuuden hengen seurue, joka ei siis mahtuisi hyvin edes yhteen autoon... minä jäin suosiolla kotiin!

Olen itse käynyt Ghanassa kaksi kertaa, joten tiesin vähän, mikä heitä odottaisi. Tytötkin ovat käyneet Ghanassa aiemmin, pojat eivät. Miltä länsiafrikkalainen miljoonakaupunki Kumasi sitten tuntuu Suomessa kasvaneesta, koripalloon ja jalkapalloon täällä keskittyneestä kolmasluokkalaisesta? Ghana on meillä usein puheissa läsnä, varsinkin urheilua katsoessa. Mutta sehän on aivan eri asia kuin matkustaa paikan päälle.

Arvasin, että matkasta tulisi hyvin tärkeä. Vaikka tuon ikäinen ei tietoisesti pohdi juuriaan ja identiteettiään kovin syvällisesti, on hyvä nähdä, että ahaa, isi on kotoisin tällaisesta paikasta, vähän siis minäkin.

Oho, olen vähän samannäköinen kuin tuo täti, jonka elämä on täällä ison perheen äitinä ja kalakauppiaana Kumasin torilla. Se on muuten Länsi-Afrikan suurin tori.

Ja serkkunikin tykkäävät siis heitellä korista. Hei, en ole täällä ainoa, jonka nimi on Akwasi, ja kaikki osaavat lausua sen!

Kumasi Central Market eli Kejetia Market on Länsi-Afrikan suurin tori.

Kolmen viikon aikana ehtii solmia paljon perhesiteitä. Ennen kaikkea male bonding oli Akwasin juttu. Hän sai viettää jokaikisen hetken isin seurassa, kun Suomessa isi kyllä kuljettaa säännöllisesti harrastuksiin, mutta koti on äidin ja siskon luona - toinen sisko asuu jo muualla. Siistiä oli myös isän puoleinen isoveli Micky, joka asuu eri kaupungissa ja on sitä paitsi 13 vuotta vanhempi, joten kovin usein ei nähdä. Ja Jonas, Västeråsista kotoisin oleva siskon poikaystävä, joka on tullut meidän perheenjäseneksemme viimeisen vuoden aikana. Kerrankin oli mahdollisuus viettää kunnolla aikaa kaikkien heidän kanssaan.

"Miten Micky ja Jonas voi tietää niin paljon kaikesta?" pohti Akwasi kotona. Siis mistä? No, tekniikasta, luonnosta, asioista, joita äiti ja siskot eivät ääneen pohdiskele... monenlaisia keskusteluja ehti matkalla käydä miesten kesken.

Akwasi ja Micky pääkaupungin Accran rannalla. Kumasi sijaitsee sisämaassa.

Montako serkkua teillä on Kumasissa, kysyin kun poika tuli kotiin. Hän ei muistanut tarkkaan. Sitä paitsi serkkuja kutsutaan siellä siskoiksi ja veljiksi, hän korjasi heti. Setiä ja tätejä on kuusi, yksi on jo kuollut. Samoin mummi kuoli puolitoista vuotta sitten, joten häntä Akwasi ei valitettavasti ehtinyt tavata.

Poseeraus on kansainvälinen kieli. Yksi serkku on hypännyt Akwasin syliin.

Akwasille matka oli myös kielikylpy. Hän sai puhua joka päivä englantia, jota on oppinut itsekseen YouTubesta ja peleistä jo ennen kuin se koulussa alkoi. Toki myös twitä jonkin verran, obroni tarkoittaa vaaleaihoista, hän korjasi, kun muistin sanan väärin. Sitä sanaa minulle, vaalealle eurooppalaiselle, huudeltiin aina Ghanassa, mutta aina uteliaaseen ja ilahtuneeseen sävyyn. Toisin kuin meillä huudellaan ihmisille, jotka tulevat muualta.

Akwasin mielestä hassua oli, että aamulla tervehdittiin sanomalla Hau! Siis lyhennys "How are you" -tervehdyksestä.

Entä aamuherätys? Muistan itse heränneeni Ghanassa aina kukonlauluun. No, nyt ihan viereen on rakennettu moskeija, ja rukouskutsu kantautuu taatusti jokaisen korviin aamuneljältä. ”Muslimit huusi mikrofoniin”, kommentoi Akwasi. Hänellä on paljon muslimikavereita Suomessa, ja kommentti kertoo vain siitä, että neljältä aamulla ei ole kiva herätä.

Mutta kaikkein parasta oli koripallo. Suomesta otettiin mukaan koripallokorit, jotka pystytettiin Kumasin talon pihalle. Ei kai ole mitään parempaa kuin heitellä korista aamusta iltaan 37 asteen kuumuudessa… ja aina oli paljon kavereita ympärillä. Lapsia, aikuisia, sukulaisia, naapureita, ei niistä kaikista edes tiedä, keitä ne oli. Ne oli perhettä.

Kun asuu Suomessa kerrostalossa ja kulkee vain koulusta harrastuksiin ja sieltä kotiin, ja talvi-iltaisin ollaan taatusti sisällä, on siinä huima ero. Suomessa 9-vuotiaat pelaavat playstationia ja tuijottavat YouTubea, ja yhtäkkiä Ghanassa koko elämä on ulkona ja muiden ihmisten keskellä. Lisäksi Akwasin isällä on talon yhteydessä oma kuntosali, mikä on aika siistiä.

Ghanassa maaperä on punainen ja punertava pöly tarttuu nopeasti hikiselle iholle. Siksi suihkussa tekee mieli käydä monta kertaa päivässä. Maaseudulla lapset eivät saa silmiään irti kaukaa tulleista vieraista.

Akwasi  ei soittanut kotiin yhtään ikäväpuhelua, vaikka näin pitkään hän ei ollut koskaan ollut erossa minusta. Tietenkin välillä piti nyrpistää nenää ruualle. Jouluna syötiin vuohen lihaa ja sisäelimiä, mikä ei oikein miellyttänyt… kuten käy ilmi videosta. Vaikka hän esittää nyrpeää, se johtuu kai siitä, että pitää olla cool. Muuten, videolla näkyvät pihalla järjestetyt urheilukilpailut houkuttelivat kaikki lapset lähiseudulta osallistumaan, ja pari kilpailulajia tuotiin Suomesta, kuten pussihyppely ja eukonkanto. Akwasi punaisissa shortseissaan pärjäsi siinä hyvin. 

Parasta Ghanassa on ihmisten seurallisuus, ja pahinta saman asian toinen puoli, yksityisyyden puute. Niin ajattelin itsekin, kun olin ensimmäistä kertaa Ghanassa 1994, ja joku piti minulle jatkuvasti seuraa ihan periaatteesta, "ettei sinun tarvitse olla yksin". Olin silloin raskaana, ja roskien polttamisesta lähtevä haju oli kuvottava. Tuolloin, ennen matkaa, lääkäri Suomessa oli kysynyt, onko ihan pakko lähteä. On, vastasin, sillä halusin jo silloin, että Ghanasta tulisi perheelleni tärkeä paikka. Videolla pikkutytöt seuraavat Akwasin isosiskoa, ja toinen sisko pelaa ja leikkii taukoamatta lasten kanssa. Tietenkin, mitkä ihanat roolimallit ja ihmetyksen kohteet, niin ghanalaisia mutta samalla niin eurooppalaisia nuoria naisia.

Serkukset ja Jonas. Ghanassa on yleistä teettää ompelijalla vaatteita mittojen mukaan, ja ne valmistuvat päivässä, parissa.

Akwasi tarkoittaa sunnuntaina syntynyttä poikaa. Myös tyttärilläni on perinteiset ghanalaiset nimet. Heidän syntyessään tiesin jo, että suomalainen kulttuuri tulee olemaan väistämättä heidän elämässään paljon voimakkaammin läsnä kuin ghanalainen. Jotakin olennaista ja pysyvää pitää siksi olla myös isän kulttuurista. Tosin toista tyttöä jouduin jo neuvomaan käyttämään töitä hakiessa sitä kolmatta, kansainvälisesti ymmärrettävämpää etunimeä... Suomessahan ihmisen alkuperällä näyttää olevan väliä työnhaussa.

Mitä muuta erikoista jäi mieleen? Se, että iltakuudelta tuli yhtäkkiä pimeä ja illalla istuttiin ulkona, syötiin, juteltiin ja kerrottiin tarinoita. Tarinankertomiskulttuuri on eri puolilla Afrikkaa edelleen voimissaan, vaikka me täällä Euroopassa istumme iltaisin nenä kiinni Netflixissä. Kun istuu pilkkopimeässä pihajakkaralla kaikenikäisten ihmisten ympäröimänä ja taivaalla kuunsirppi onkin veneasennossa, tietää olevansa aika kaukana.

Huiman kaunis tie Ghanan maaseudulla matkalla Bekwaihin.

Yksi parhaita asioita Ghanassa on tietysti lämpö, suoranainen kuumuus. Kun kotiinpaluun jälkeen poika on tarponut aamukahdeksalta ensin paukkupakkasissa, sitten vesisateessa kouluun, on itku meinannut tulla. ”Miksei me voida asua Ghanassa, tai jossakin lämpimässä”, hän välillä kysyy. Tässä asiassa minun on helppo olla samaa mieltä.

Tässä valmistuu jouluateria: vuohen lihaa ja sisäelimiä. Pelkästään tomaatin hienontamiseen kuluu paljon käsivoimia ja aikaa. Ruuan laittaminen kestää yleensä monta tuntia, koska kaikki tehdään alusta asti itse, usein pihalla hiilikeittimellä.

Ja hei, tässä se video!