sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Tukholma, niin lähellä, niin kaukana



Nuorena interrailaajana pidin Tukholmaa vain porttina Eurooppaan, ensimmäisenä etappina, pakollisena pysähdyspaikkana. Nyt, kun oma tyttärenikin asuu siellä, ymmärrän enemmän. Tukholma on valtavan kaunis, kansainvälinen ja kiinnostava.

Viime viikolla koin Tukholman metrossa voimakkaan déjà-vun. Minä 19-vuotiaana rinkka selässä tulossa Suomen-laivalta ja astumassa Tukholman metroon, ja mielessä leimahtaa vain yksi ajatus: Miten kansainvälistä!

Tänään kansainvälisyystilanne Tukholmassa sen kuin paranee, ja huomaan, että matkustamisen lumo ei vähene, päin vastoin.

Joskus muistan vanhempiani kiitollisuudella periaatepäätöksestä, jonka he tekivät lapsuudessani. Kesämökin hankkimisen sijasta meidän perheemme matkustaisi lomilla ulkomaille. Se alkoi, kun olin 7-vuotias. Sinä kesänä näin Firenzen taideaarteet ja Venetsian gondolit. 8-vuotiaana poltin ihoni Rodoksella (mikä oli tietenkin virhe!) ja 9-vuotiaana kävelin Dubrovnikin vanhan kaupungin kujilla. Sain lähteä kaverin kanssa kielikurssille Englantiin 14- ja 15-vuotiaana, vaihto-oppilaaksi Amerikkaan 16-vuotiaana ja hurjille interraileille myöhemmin niin paljon kuin halusin. Ja minä lähdin aina, kun oli tilaisuus. Se tunnetila Tukholman metrossa piirtyi mieleeni.

Keski-iässä matkustamisesta nauttii vieläkin enemmän, eri tavalla ja eri syistäkin. Enää ei ole niin kiire matkustaa kohteeseen x Euroopan laidalle, vaan nyt osaa nauttia myös matkanteosta ja sen suunnittelusta, jopa siitä stressinsekaisesta jännityksestä lähtöä edeltävänä iltana, kun tajuaa, ettei voi hallita kaikkea vaan pitää vain luottaa. 19-vuotiaana oli kiire kokea uutta ja elää. Enää ei ole kiire, nyt vain ymmärtää ajan rajallisuuden. Enää ei tarvitse suorittaa ja etsiä, nyt voi vain elää, kokea uutta ja löytää.

Tällaisia mietin, kun herään aamulla Tukholmassa paljon ennen muita ja päätän lähteä itsekseni kaupungille. Joulukuinen aamu on kaunis ja hiljainen.



Aurinko nousee tuntia aiemmin kuin Helsingissä aikaerosta johtuen. Rannasta on kivenheitto Kungsträdgårdeniin, jossa on talven houkuttimena pieni luistinrata. Se on käytössä jo aamuyhdeksältä. Paikalla on muutama mies ja taitava tyttö, joka tekee piruetin.



Lauantaiaamun ensimmäinen piruetti onnistui.

Rakastan aikaisia aamuja uusissa kaupungeissa. Kävellessäni NK-tavaratalon ohi en voi olla muistamatta ruotsalaista kansanedustaja Anna Lindhiä, jota puukotettiin tavaratalon ensimmäisessä kerroksessa syyskuussa 2003. Hän kuoli seuraavana päivänä sairaalassa vammoihinsa, WTC-iskujen toisena vuosipäivänä. Se on myös minun syntymäpäiväni. Päivämäärällä on nykyisin huonoin mahdollinen karma.

NK-tavaratalon jouluikkunat vetävät katseita puoleensa.

Tavaratalolla on useita jouluikkunoita, joita on saapunut ihastelemaan joukko aikuisia ja lapsia. Eräässä ikkunassa soi musiikki.

Jatkan matkaa Hötorgetille, jonka takana oleva kauppahalli aukeaa kello 10. Torilla on ihana kukkatori ja jouluhavujen ja -kuusien myyjätkin ovat jo paikalla.









Hötorgetin kauppahallissa laskeudun rappuset ensimmäiseen kerrokseen, ja tulen suoraan Finska butikenille. Myyjinä on kaksi suomea puhuvaa tyttöä, sisarukset. He kertovat, että kaupan omistaa heidän lisäkseen kaksi muuta siskoa ja äiti. Kaupassa myydään suomalaisia elintarvikkeita, ja otan hätäpäissäni tiskistä kuvan. Jos vaikka oma tyttäreni haluaisi joskus välttämättä jotain suomalaista?

Ehdin vanhankaupungin, Gamla Stanin Hötorget-aukion joulumarkkinoille kello 11:ksi, jolloin ne avataan. Vielä tungos ei ole tällä värikkäällä, pienellä aukiolla erityisen kova. Tunnin päästä tuntuu jo, että täällä on koko Tukholma ja ainakin kaikki turistit. Kojuissa myydään glögiä, makkaroita, käsitöitä, lahjatavaroita. Huomion vie ihmisten hyväntuulisuus, ei niinkään markkinat sinänsä.





Muutenkin tuntuu, että Tukholmassa joulu on jo enemmän läsnä. Kaikki paikat on koristeltu antaumuksella ja joka paikassa leijailee lämmin henki. Ehkä se on täkäläinen kansanluonne, joka ei ole suomalaisen introvertti? Gamla Stanin kujilla nuoret muusikot laulavat joululauluja ohikulkijoille, joulua ei voi ohittaa.

Tyttäreni asuu Vasastanissa. Siellä asuu opiskelijoiden lisäksi paljon hyvätuloisia pikkulapsiperheitä. Joka ikkunassa on jo joulutähti ja joulukuusenmyyjät kadunkulmissa. Illallisravintoloista on suorastaan vaikea valita. Päädymme bengaliruokaa tarjoavaan Shantiin, joka osoittautuu erinomaiseksi.




Mutta se jää harmittamaan,  että en tajua ostaa tulista merguez-makkaraa kuuluisasta Günterin makkarakioskista, kun se sattuu kohdalle. Saksalaissyntyinen Günter Schwarz perusti kioskin Vasastanin Karlbergsvägenille jo 1980-luvulla ja tutustutti siten tukholmalaiset kaiken maailman makkaroihin.



Kioskin edessä on usein  pitkä jono. Perustajan kuoleman jälkeen vuonna 2007 kioskia piti hänen sukulaisensa joitakin vuosia, mutta nyt sen omistaa uusi, turkkilainen yrittäjä. Kioskin ikkunaan liimatuista lehtileikkeistä huomaan, että Günterin makkarakioski esiintyy myös ruotsalaiskirjailija Leif G.W. Perssonin dekkarissa.

Seuraavan kerran sattuessani paikalle kioski on kiinni. Voin vain lueskella listaa.




Haluan käydä myös Södermalmilla, jota en tunne juurikaan. Siellä eksyn sattumalta sivukadulle ja leikkipuistoon, jonka nimikyltissä lukee Byggartäppan. Hauskaa! Tästä tulee mieleen Astrid Lindgrenin sadut, sillä puistossa on pieniä puisia taloja, joiden ikkunat ja katot ovat vinossa.

Myöhemmin selviää, että puiston nimi on nykyään Fogelströms Park kirjailija Per Anders Fogelströmin mukaan. Hän kuvasi kirjassaan Mina drömmars stad eli Unelmieni kaupunki Tukholman eri miljöitä. Tämä puisto on rakennettu kuvaamaan Södermalmin tunnelmia 1800-luvun jälkipuoliskolla.

Tämä voisi hyvinkin olla monien unelmien kaupunki, lasten ainakin.


Byggartäppan kuvaa Södermalmin tunnelmaa yli sata vuotta sitten.


Södermalmin kaupunginosa vaikuttaa boheemilta ja pirteältä. Eräällä kadulla heti afrikkalaiskampaamon vieressä on sushiravintola, ja seuraavassa liiketilassa tehdään tatuointeja. Täällä voisivat aikuiset tyttäreni viihtyä.

Iltapäivällä kävelen uudestaan Kungsträdgårdin ohi, ja siellä onkin jo meneillään luisteludisko. Talven tunnelmaa tuo Tukholmaan tehokkaasti myös se, että aurinko laskee täällä tuntia aiemmin kuin Helsingissä. Kolmelta on jo pimeää.



sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Muistoja Kuubasta

Viime vuonna mietin, mikä on suurin vielä toteutumaton toiveeni. Se oli matkustaa Kuubaan.



Kun saavumme ystäväni Tuulan kanssa Havannaan, on yö, ja ilma trooppinen, 29 astetta. Taksissa matkalla lentokentältä kaupunkiin minun ja kuljettajan ja välissä on valtava näyttöruutu, jossa pyörivät musiikkivideot kovalla volyymilla. Yritän saada selvää myös kuljettajan puheesta. Turvavöitä ei ole.

Lapsia Havannassa kotitalonsa edustalla.


Vietämme 12 päivää Havannassa paikkoja omin päin kiertäen. Tunnelma kahden miljoonan asukkaan kaupungissa on kiihkeä ja intensiivinen.

Olemme varanneet ns. kotimajoituksen. Se on pieni kaksio aivan Havannan vanhan kaupungin keskustassa. Omistajapariskunta Luis ja Rosario ei asu itse asunnossa, vaan se on kokonaan meidän. 


Vanhassa Havannassa kadut ovat kapeita.


Vanhaa kaupunkia kunnostetaan kovaa vauhtia Unescon rahoilla, ja joka paikassa kuuluu remonttien kilkatus. Siksi siellä voi nähdä vieri vieressä upean, juuri viimeistä piirtoa myöten entisöidyn siirtomaa-aikaisen rakennuksen, ja aivan romahtamaisillaan olevan talon. Työmiehet näyttävät välillä tekevän työtään helteessä sillä periaatteella, että yksi tekee ja muut katsovat. Silti valmistakin näyttää tulevan.

Tämä talo vaatii vielä vähän työtä.


Aivan vanhan kaupungin sydämessä, missä asumme, on paljon turisteille suunnattuja ravintoloita, joiden sisäänheittäjät parveilevat jo ennen lounasaikaa asiakkaita pyydystäen. He eivät näytä ymmärtävän, että myös turisti voi osata espanjaa, eikä juttujen kuunteleminen aina ole kivaa. Turismiteollisuus on tietysti Kuubassa vielä lapsenkengissä... ja joskus asenne on se, että jos et lähde saman tien heidän ravintolaansa, olet tyhmä.


Tavallisissa kaupoissa ei ole juuri mitään myytävää. Yleensä niissä on vain yhtä tuotetta, esimerkiksi kananmunia. Niin sanotussa turistikaupassakin saattaa olla vain vettä, viinaa ja makeisia.

Leipäkaupassa on jonkin verran valikoimaa. Vallankumousjohtaja vahtii.

Hedelmä- ja vihanneskaupassa tuotteet on lajiteltu isoihin laareihin. Mangot ovat nyt kypsiä.


Toisaalta tavallisten ihmisten kekseliäisyys on ihailtavaa. Kuubalaisilla on lupa harjoittaa pienimuotoista bisnestä. Lähes kaikki myyvät jotain vaikkapa oman kotinsa avonaisesta ikkunasta suoraan kadulle. Useimmiten myytävänä on vaikkapa tuoreita hedelmiä, itse tehtyä ruokaa tai esim. manikyyripalveluja. Kahden valuutan systeemi on toki tuonut myös eriarvoisuutta ihmisten välille; joillakin on tilaisuus ansaita turistipesoja, toisilla ei.

Kuubalaiset ovat valtavan kauniita. Tämä pikkutyttö on tottunut poseeraamaan.


Erikoiselta Kuubassa tuntuu se, että juuri missään ei ole mainoksia, ja kaikenlainen kaupallisuus on melko piilossa. Kun visuaalinen ärsykevirta on valtavan paljon vähäisempää kuin länsimaissa, liikkuminen kaupungissa on hyvin rauhoittavaa. Mutta on toisenlaisia ärsykkeitä... naisten perään tarttuu aina miehiä, jotka seuraavat kannoilla vaikka kilometrin ja enemmänkin, jos et pyristele tarpeeksi raivokkaasti eroon. Heiltä saisi kahvia, pizzaa, mojiton tai poikaystävän.


Mojitot ovat muuten Kuubassa valtavan vahvoja ja hyviä. Lasi täytetään ensin mintunlehdillä, sitten rommilla. Vastoin tapojani juon joka päivä ainakin vähän rommia, ja uskottelen itselleni, että kuumuudessa se haihtuu nopeasti.

Tässä on Piña Colada ja Havana Special. Paljon rommia molemmissa.

Aivan asuntomme vieressä sijaitsee yksi Havannan suurimpia turistirysiä, La Bodeguita del Medio -niminen baari, jossa Hemingway ja kumppanit aikoinaan ryyppäsivät. Siellä, kuten muuallakin, soittaa joka ilta jokin bändi vanhoja hittejä. Tanssiminen on sallittua niin sisällä ahtaassa baarissa kuin kadullakin, kuten Kuubassa aina. Ihmiset tanssivat missä vain. Jos ravintolassa ei ole tanssilattiaa, aina voi tanssia pöytien välissä.



Matkan parasta antia on joka toisessa kadunkulmassa soiva elävä musiikki. Harmittaa vain, että parikin kertaa livenä näkemäämme Zona Libre -yhtyettä, josta tulee suosikkini, ei löydy YouTubesta. Heiltä ostamani cd on kopiosuojattu, joten en ole pystynyt siirtämään musiikkia sähköiseen muotoon. Levy on jo tuhannella naarmulla liiasta kuuntelusta!


Tämänkin bändin musiikki on yhdistelmä traditionaalista kuubalaista musiikkia, salsaa, sonia, ja mitä vielä. Kuubalainen musiikkihan on syntynyt länsiafrikkalaisesta ja espanjalaisesta perinteestä. Rytmisoitinten ja kitaran lisäksi siinä soi usein trumpetti.


Myös uimarantojen lounasravintoloissa soittaa usein hyviä kokoonpanoja, vaikka ne ovatkin puhtaasti turistijuttuja. Me kävimme lähes päivittäin Playa del Este -rannalla, jonka yhdessä ravintolassa tarjoiltiin herkullista, tuoretta kalaa hyvän musiikin säestyksellä.

Ensimmäisenä rantapäivänä on pilvistä. Kesäkuussa Kuubassa myös sataa ja ukkostaa.

Seuraavana päivänä paistaa jo. Meri on turkoosi.


Vanha klassikko El cuarto de Tula saa uuden merkityksen, kun uimarannan bändiläiset kuulevat, että ystäväni nimi on Tuula. (Videolla loppupuolella tanssiva nainen ei ole Tuula...) Vaikka äänentoisto ei ole paras mahdollinen, saa tästä jotain ideaa:





Yksi sattumalta löytämämme retkikohde pitää mainita. Keskellä Havannaa sijaitseva upea, trooppinen Bosque de la Habana on kuin satumetsä, jossa kasvillisuus muodostaa seinien kokoisia rakennelmia. Taksikuski ajaa meidät sinne omasta ehdotuksestaan ja kertoo, että jos paikalla haisee mädäntyneeltä, se johtuu siitä, että santería-uskonnon harjoittajat uhraavat metsässä eläimiä.

Bosque de la Habana on täynnä viherseiniä. Sinne pääsee taksilla keskustasta parissakymmenessä minuutissa.


Satumetsässä solisee myös vesi. Metsä on häikäisevän vihreä keidas keskellä kaupunkia.


Nyt kun Fidel on kuollut, asiat muuttunevat Kuubassa nopeasti. Hyvä niin. Kaikki paikalliset, joihin tutustumme, vaikuttavat hyvin ahdistuneilta, koska Kuubassa on niin vaikea elää. Kukaan ei tule toimeen palkallaan. Insinöörit ja lääkärit ovat pakotettuja jättämään ammattinsa ja työskentelemään vaikkapa turismin parissa ravintolan sisäänheittäjänä, jolloin palkka moninkertaistuu. Pahimmassa tapauksessa korkeastikin koulutetut naiset ryhtyvät prostituoiduiksi.


On surullista tunnistaa muutama nuori muusikkotyttö, jotka olemme nähneet jonakin iltana soittamassa bändissä, seuraavana hetkenä maksullisina seuralaisina vanhemmille miehille. Ilmiö on aika räikeä, joten se on helppo tunnistaa.

Monet jo keski-ikäiset surevat sitä, että heidän koko elämänsä on mennyt kommunismin aikana niin sanotusti ohi. Fidel ehti hallita lähes 50 vuotta. Amerikka siintelee usean mielessä ainoana toivona paremmasta tulevaisuudesta.

Paras vinkki on viedä tuliaisiksi marmorikuulia. Nämä pojat ovat revetä liitoksistaan, kun saavat pussillisen kuulia.

Aivan majapaikkamme kohdalla kadulla on paikallisen erikoisuuden, polkupyörätaksien "varikko". Polkupyörätaksit olivat Fidel Castron vastaisku länsimaiselle autoteollisuudelle. Varaosia vallankumouksen jälkeen maahan jääneisiin amerikanrautoihin ei kauppasaarron takia ole saanut, ja kuubalaisia sanotaankin maailman parhaiksi automekaanikoiksi.

Näin syntyi riksa, joka toimii ihmislihaksin. Joskus, kun istuu kyytiin kaatosateella ja pilkkopimeällä, tuntuu kuin olisi tehnyt aikamatkan 1800-luvun Englantiin ja Oliver Twistin aikoihin. Mutta polkupyörätaksit kuljettavat halvalla mihin vain, ja niidenkin kuljettajat ansaitsevat ilmeisesti suhteellisen hyvin.

Polkupyörätaksit kulkevat hyvin kuhmuraisilla kaduillakin.


Saanko esitellä: polkupyörätaksin kuljettajat.


Kaikkein erikoisinta on se, että paikalliset, joiden kanssa juttelemme vaikkapa omalla kotikadullamme, joutuvat vuoksemme vaikeuksiin. Poliisit tulevat paikalle ja ottavat muutamat heistä mukaansa poliisiasemalle. Virallisesti kuubalaiset eivät saa olla tekemisissä turistien kanssa, paitsi ne, joiden työ liittyy turismiin. Monen kanssa juuri alkanut keskustelu loppuu lyhyeen, kun näköpiiriin ilmestyy poliisi.


Ulkomaalaisiin kohdistuva epäluulo istuu lujassa. Kerran erehdyn kysymään naispoliisilta tietä, ja hän kieltäytyy paitsi puhumasta minulle, myös katsomasta minuun. Hänen kollegansa tosin neuvoo reitin.

Toisaalta poliiseja on iltaisin paljon liikkeellä, joten Havannassa tuntuu hyvin turvalliselta liikkua mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. Köyhyydestä huolimatta rikollisuutta tai huumeita sanotaan olevan hyvin vähän. Meno loppuu arki-iltaisin muutenkin tosi aikaisin. Jo ennen puolta yötä missään ei ole ketään, tai ehkä emme vain löydä oikeita paikkoja.


Havanna illan tullen.

Havannassa voi ottaa kyydin myös mopedilla nimeltä Coco-taksi.



Markkinatalous on vielä hyvin kaukana, sen huomaamme myös pois lähtiessä. Kun useita valtavia matkustajakoneita on lähdössä illan mittaan Jose Marti -lentokentältä ja paikka on tungokseen asti täynnä, ei sieltä silti voi ostaa kunnollista syötävää. Vain kahvia ja viinaa myydään baarissa, vaikka aika monella on varmasti nälkä. Tax freestä saa toki keksipaketteja ja sipsipusseja. Myöskään netti ei toimi, vaikka periaatteessa kentällä on ilmainen wifi. 

Tästä matkasta on melkein puolitoista vuotta, enkä tiedä, millaista Kuubassa on juuri nyt. Saati tulevaisuudessa.


Poika ottaa päikkärit autossa.



maanantai 21. marraskuuta 2016

Ihmeellinen Dubai


Dubaista on vankka mielipide ainakin niillä, jotka eivät ole käyneet siellä. Hirveän keinotekoinen, feikki, kaamea ökyrikkaiden pelikenttä, täysin epätodellinen... Miksi jotkut kuitenkin ihastuvat paikkaan? 

Onhan se keinotekoinen paikka vailla historiaa, mutta kaikkien ennätyksiä rikkovien rakennusten, rakennelmien ja keksintöjen takana on ällistyttävä määrä älykkyyttä, mielikuvitusta ja luovuutta. Ne paikat on minusta hienoa nähdä, jo uteliaisuuden vuoksi. Kävin viime viikolla Dubaissa toista kertaa ja ihastuin entistäkin enemmän.

Parasta siellä on kuitenkin maailman korkeimpien ja ihmeellisimpien rakennelmien sijaan ihmiset, tunnelma, ilmasto ja ruoka. Ihan samat asiat kuin missä muualla tahansa. Eniten minun vaa´assani painaa tosin tunnelma, jollaista en ole kokenut muualla. 

Dubain iltatunnelma on kuin Tuhannen ja yhden yön saduista. Ihmiset kokoontuvat ulos ja ostoskeskuksiin.
Souk al Bahar on osa Dubai Mall -kompleksia, ja sen vieressä tanssivat suihkulähteet joka ilta.
Romanttinen paikka illalla on Souk Madinat Jumeirah, jossa ravintolat sijaitsevat kanavan äärellä.

Pelkästään se, että runsaan kuuden tunnin lennon jälkeen putkahdan aamuyöllä arabimaahan, on jännää. Lentokentällä, joka on kuulemma maailman vilkkain ja myös hienoin minun näkemäni, vastaan tulee valkoisissa kaavuissa kulkevia miehiä, päässäkin liina, ja tietysti naisia ja lapsia. Pienistä Invest in Dubai -tiskeistä päätellen lentokentällä voisi ryhtyä sijoittajaksi vaikka kello kolme aamulla, ennen kuin saavutaan matkalaukkuhihnalle. Ehkä ensi kerralla?

On myös terveellistä joutua joskus olemaan täysi ummikko, kun edes kirjoitusta ei ymmärrä. Sain hotellista arabiankielisen kartan, mihinköhän siis ihan ensin suunnistaisin?

Kartan lukeminen ei ole aina itsestäänselvyys!



Dubaissa kannattaa nähdä esimerkiksi maailman korkein rakennus Burj Khalifa, ja kiivetä sen ylimmälle näköalatasanteelle 124. kerrokseen. Kaltaiselleni korkeanpaikankammoisellekaan hissi, joka kohoaa 10 metriä sekunnissa, ja maisemien katselu korkeuksista ei josta syystä aiheuta mitään muita kuin hämmennyksen ja ihmetyksen väristyksiä. Lippu kannattaa ostaa netistä etukäteen, sillä paikan päällä se maksaa tuplasti.

Muuten, Dubaihin rakennetaan parhaillaan vielä korkeampaa rakennusta, Dubai Observation Toweria, ja Burj Khalifa jää siten kakkoseksi viimeistään vuonna 2020. Tuskin maltan odottaa!

Dubai nähtynä maailman korkeimman rakennuksen Burj Khalifan näköalatasanteelta. Enjoy!


Tämä on tyypillistä Dubaille, he haluavat itse rikkoa omat ennätyksensä. Lisäksi Dubaihin on tulossa London Eye´n kaltainen maailmanpyörä, mutta arvatenkin isompi ja hienompi. Vuodessa kaupungissa onkin muuttunut yllättävän moni asia. Sinne on ilmestynyt muun muassa valtava kanava, johon päästettiin vesi vain pari päivää ennen tuloani. Kaikki sillat eivät ole vielä auki. Dubai on saanut viimeisen vuoden aikana myös oopperan. Uusi aivan jättisuuri ostoskeskus City Walk on tupsahtanut toisaalle. Kaikki on upouutta ja mitä tahansa ostettavaa maan ja taivaan väliltä - paitsi ehkä alkoholia - löytyy... jos sellainen viehättää, menkää katsomaan.


Dubain uusi oopperatalo rakennettiin lähelle Burj Khalifaa.


Dubai Mall on yksi maailman suurimpia ostoskeskuksia - ennen kuin epäilemättä Dubaihin rakennetaan vielä suurempi - ja siellä voi shoppailun lisäksi vaikka luistella. Tietenkin siellä voi myös vain hengata. Koristeetkin ovat isot, kuten tämä vesiputous.







Dubaihin rakennetaan koko ajan lisää hotelleja, vaikka niitä on jo tuhansia. Turistivirrat ovat mielettömiä, ja lentokentälle johtava moottoritie on ruuhkainen läpi yön. Lentoja saapuu ja lähtee kaikkina kellonaikoina. Rakennustyömailla ei nukuta; kun saavuin omaan hotelliini tuloaamuna ennen neljää, oltiin hotellin viereisellä työmaalla täydessä työn touhussa. Kilkatus kuului ja nostokurjet kumartelivat kuun kelmeässä valossa, sillä raksamiehet työskentelevät kolmessa vuorossa vuorokauden ympäri.

Dubain koko rantaviiva on rakennettu täyteen hotelleja ja uimarantoja, joista osa on yksityisiä ja vain hotellin asukkaiden käytössä. Mutta hieno julkinen rantakin löytyy, Jumeirah Beach. Sen yhteyteen on rakennettu myös valtava, viihtyisä kävelykatu, joka on täynnä kahviloita ja ravintoloita.

Meno ei lopu edes auringonlaskuun, vaan Jumeirah Beach Residence -alueella koko ilta sujuu mukavasti rannan tuntumassa.




Ookoo, kamelit ovat turistikamaa, mutta olkoon, kun muuten on niin hieno paikka!



Monista hotelleista on pari kertaa päivässä ilmainen bussikuljetus rannalle; omasta hotellistani se oli Kite Beach -rannalle, joka on hyvine palveluineen monien suosikki. Sieltä löytyy liuta ravintoloita, street food -kojuja ja suihkut. Ranta on vartioitu, ja aurinkotuoli varjoineen koko päiväksi maksaa 110 dirhamia eli noin 27,50 euroa. Ranta sinänsä on ilmainen.

Dubaissa rannat, kuten kaikki muutkin paikat, ovat äärettömän siistejä. Roskia ei kukaan heitä maahan.

Ensimmäinen pulahdus Persianlahteen on ilo kaikille aisteille. Vesi on juuri sopivan lämmintä, kuten ilmakin.


Rannalle kannattaa mennä joskus myös iltapäivällä, sillä jo viiden jälkeen aurinko alkaa laskea. Näky on unohtumaton.

Kite Beach illansuussa, kun aurinko laskee.


Mistä tunnelma syntyy? Dubain asukkaista yli 80 % on muualta tulleita, ns. expatteja. Sen kansainvälisempää kaupunkia en maailmassa tiedä. Se vilisee eurooppalaisia, aasialaisia, arabeja, myös afrikkalaisia. Vain viidennes ihmisistä on siis alkuperäisiä Arabiemiraattien kansalaisia, jotka muuten oppii erottamaan perinteisistä vaatteistaan. Tietenkin maassa on myös valtavasti öljymiljonäärejä muista arabimaista, saudiarabialaiset miehet erottuvat katukuvassa tietynlaisen ja -värisen pääliinan ja naiset vain silmät näkyviin jättävän hunnun vuoksi. Mutta turisti voi kulkea heidän seassaan ihan tavallisissa länsimaisissa vaatteissa, paitsi ei bikineissä. Niissä liikutaan vain rannalla tai uima-altaalla. Hotellien auloissakaan ei katsota hyvällä, jos joku on pukeutunut pelkkään pyyhkeeseen. 

Tunnelma syntyy ihmisistä, jotka ovat Dubaissa hyvin ystävällisiä ja huippukorrekteja. Usein, kun asia on hoidettu, tiedustellaan toiselta mistä päin maailmaa tämä on. Hotellini siivooja oli Sri Lankasta, rantaravintolan tarjoilija Keniasta, baarin tyttö Etelä-Afrikasta, hotellivirkailija Egyptistä ja maustemyyjä Pakistanista... kaikki ovat jostain muualta. Täällä kulttuurit sekoittuvat, ja sitä pidetään hyvänä asiana.


Grand Souk Deiran kaupunginosassa on täynnä pieniä maustepuoteja. Vieressä sijaitsee Gold Souk, jossa myydään koruja. Arabialaiset lamput ovat kauniita!


Nyt olisi mausteita, pähkinöitä ja muita herkkuja tarjolla.

Monelle köyhistä oloista, vaikkapa Intiasta, tulevalle työpaikka esimerkiksi tarjoilijana Dubaissa on onnenpotku. Lyhytkin pesti lienee kannattava, koska tulijoita riittää. Siirtotyöläisten oloja myös arvostellaan, ja voin uskoa, että heitä myös riistetään. Illan suussa näkee paljon pikkubusseja, jotka kuljettavat siirtotyöläisiä yöksi omiin majapaikkoihin. En tiedä, millaisia ne ovat ja missä sijaitsevat. Sanotaan, että rakennustyömailla rikotaan työturvallisuussääntöjä, ja se on tietysti huutava vääryys. Siirtotyöläiset ovat rakentaneet kaikki Dubain ihmeet.


Pilvenpiirtäjiä riittää ja lisää nousee koko ajan.
Metron ensimmäinen vaunu Gold Class on vähän muita kalliimpi, mutta sieltä pääsee ottamaan tällaisia kuvia. Metro toimii automaattiohjauksella ilman kuljettajaa.

Vain moskeijavierailuja varten tarvitaan huivi, jolla nainen voi peittää hiuksensa. Esimerkiksi Abu Dhabin loisteliaan Sheikh Zayed Mosquen sisäänkäynnillä tarkastetaan, että kaikilla on sovelias asu. Moskeija on muuten ehdottomasti vierailun arvoinen. Sisäänkäynniltä voi lainata pitkän abayan, jos omat lahkeet ja hihat eivät ole tarpeeksi peittävät. Huivia on kätevä kuljettaa varalta käsilaukussa. Tosin tällä matkalla en tarvinnut sitä kertaakaan, koska en käynyt moskeijoissa.


Sheikh Zayed Mosque on maailman toiseksi suurin moskeija, joka sijaitsee runsaan tunnin ajomatkan päässä Dubaista Arabiemiraattien pääkaupungissa Abu Dhabissa.  Päiväretki Abu Dhabiin kannattaa.


Enemmän hämmentää toinen paikallinen tapa, jonka mukaan mies ja nainen eivät voi osoittaa kiintymystä julkisesti esimerkiksi halaamalla tai suutelemalla. Siis edes halaamalla, tai koskettamalla! Tämä on yleinen tapa arabimaissa, mutta länsimaiselle vähän hankala mieltää... edes paikallisella klubilla, jossa nuoret ihmiset - kaikki expatteja - tanssivat, pitävät hauskaa ja juovat, ei mistään näe, ketkä ovat pariskuntia. Kukaan ei kosketa toistaan. Hauska ja erilainen kokemus!

Tietenkin vaikkapa jäähyväisiä jätettäessä voi toista halata, eikä kukaan sano mitään. Mutta paikalliset katsovat silti hieman pitkään, että ahaa, nuo eivät kunnioita lakeja. Kerran näin turistipariskunnan suudelman lumoissa keskellä kaupunkia, ja kieltämättä se näytti siinä ympäristössä oudolta.


Burj Khalifa Plazalla on mukava viettää iltaa kävellen.

Muuten, Dubain tiukat lait tekevät paikasta erittäin turvallisen matkakohteen. Kuka siellä uskaltaisi tehdä rikoksen, kun rangaistukset ovat äärimmäisen kovia? Siksi siellä voi jättää arvotavarat huoletta kahvilan pöytään ja poistua hetkeksi, tai uimarannan rantatuoliin uimisen ajaksi. Varkaita ei kerta kaikkiaan ole. Itse en pelkää muutenkaan varkaita tai rikollisia, mutta huomasin Dubaista palatessani, että jo Helsinki Vantaan kentällä aloin vahtia laukkujani oudon tarkasti. Esimerkiksi rattijuoppoudesta seuraa Dubaissa elinikäinen karkotus, eikä monella ole varaa ottaa sitä riskiä.

Suurkaupungin tunnelma on rauhallinen, mutta eloisa. Ihan parasta on liikkua pimeän tultua paikoissa, joissa ihmiset kokoontuvat. Dubai Mallin tanssivia suihkulähteitä voisin käydä katsomassa vaikka joka ilta, niin hienot ne ovat. Esityksiä on puolen tunnin välein, ja musiikki vaihtuu joka kerta. 




Ostoskeskukset, ravintolat ja aukiot ovat iltaisin täynnä perheitä, lapsia, ystäväporukoita, turisteja, kokonaisia sukuja. Rannalla lapset pelaavat jalkapalloa vielä kymmeneltä illalla muun perheen viettäessä aikaa vieressä. Ostoskeskukset ovat auki puolille öin, ja joka paikkaan riittää väkeä. Elämä on ulkona, koska ilmasto sallii sen. Täällä en voi olla miettimättä, että nämä ihmiset järkyttyisivät kovasti, jos joutuisivat juuri nyt Suomeen, missä on pimeää ja autiota, tyhjää.

Autot ovat Dubaissa uskomattoman hienoja, samoin kadunvarsien koristelut.



By the way... Parasta mitä tiedän, on istua autossa, kun joku muu ajaa! Olin onnekas, sillä sudanilainen ystäväni asuu Dubaissa ja kuljetti minua autolla paikasta toiseen. Tosin parkkipaikan löytäminen on välillä hyvin vaikeaa ja etäisyydet tuntuvat ruuhkien takia pitkiltä.



Dubaissa hyvin syöminen ei ole kallista, ja tarjolla on kaikkia Lähi-idän ja arabikeittiön herkkuja. Tasokkaassa libanonilaisessa ravintolassa kahden ihmisen illallinen maksaa noin kolmekymppiä. Alkoholia saa hotelleista ja joistakin ravintoloista, mutta ei kaikista ruokapaikoista. Kuka sitä edes kaipaa, kun ruoka hivelee makuhermoja ja lämmin ilma ihoa?


Libanonilaiset alkupalat ulkona nautittuna!

Ostoskeskukset ovat pullollaan ravintoloita jokaiseen makuun. Esimerkiksi Dubai Mallin Five Guys -ravintolan hampurilainen on hyvin maittava. Lähiöiden turkkilaisista kuppiloista puolestaan saa toisenlaisia herkkuja.

Zata´ar on leipä, jonka päällä on yrttitahnaa. Maistuu ihan pestolta.
Turkkilainen makea leivonnainen, jonka nimeä en tiedä. Sisältää paljon juustoa, sokeria ja pitaasipähkinöitä. Mmmmm!

Jos haluaa juoda ja juhlia (ja on nainen), kannattaa selvittää, millä klubilla on juuri sinä iltana naisten ilta. Sellainen on joka ilta jossain, ja naiset saavat kaikki juomat ilmaiseksi puoleenyöhön asti. China Grillissä naisten ilta on tiistaina ja meno oikein hauskaa, ja musiikki minun makuuni.

Sanotaan, että Dubaissa 70 prosenttia asukkaista on miehiä, joten naiset saavat siellä mukavasti huomiota. Arabimiehet ovat kuitenkin kokemukseni mukaan hyvin pidättyväisiä ainakin Dubaissa. Minkäänlaista häirintää en kokenut, paitsi Grand Zouk Deira -markkinoilla, mutta se on eri asia. Metrossa on oma osasto naisille ja lapsille, ja se onkin hyvä idea varsinkin ruuhka-aikaan, joka voi olla mihin aikaan päivästä tahansa. Jos joku mies on eksynyt väärälle puolelle lattiaan piirrettyä viivaa, häntä ojennetaan nopeasti.

Miehet seisovat viivan toisella puolella metrovaunussa. Kun on ruuhkaa, se sopii minulle mainiosti.

Metro on hyvä tapa liikkua. Ruuhka-aikana sillä voittaa varmasti aikaa ja hermoja. Metrolippua ostaessa täytyy tietää määränpää tarkasti, sillä hinta määräytyy vyöhykkeiden mukaan. Halvimmillaan metromatka maksaa 1,50 euroa. Myös taksit ovat halpoja, ja on hyvä tietää, että niissä maksetaan käteisellä. Lähes kaikkialla muualla käy luottokortti.

Ruuhkat valtateillä alkavat heti neljän jälkeen, kun ihmiset pääsevät töistä, ja jatkuvat puoleenyöhön saakka. Matka keskustasta kaupungin laidalle voi kestää autolla kaksi tuntia.

Vaikka Dubaista puhutaan rikkaiden leikkipaikkana, voi sinne mainiosti matkustaa pienelläkin budjetilla. Norwegianin suorat lennot ovat ällistyttävät halvat, jos ne ostaa hyvissä ajoin. Oma menopaluuni maksoi 156 euroa! Hyvän hotellin saa alle Europan hintojen, ellei halua välttämättä rannalle luksusmajoitukseen. Kahden hengen huone (yhden hengen huoneita ei tunneta) kolmen tähden hotellissa, joka käytännössä vastaa neljää tähteä, maksaa alle satasen yöltä. Al Barshan kaupunginosassa on kuulemma vielä edullisempaa, ja sitä paitsi sitä kehutaan kivaksi kaupunginosaksi. Ensi kerralla menen sinne.

Tällainen näkymä on bussista, joka vie hotellista rantaan:





Monen turistihuvituksen kohdalla kannattaa tarkistaa, olisiko olemassa edullinenkin vaihtoehto. Esimerkiksi kaupungin edustalla risteilevät laivat, jotka tekevät muutamien tuntien risteilyjä, voivat maksaa jopa 150 euroa hengeltä. Mutta on myös yksi laivayhtiö, jonka kahden tunnin sightseeing maksoi 50 dirhamia eli noin 12,50 euroa.



Paras aika matkustaa Dubaihin on juuri nyt, marraskuussa, tai lopputalvesta helmi-maaliskuussa. Säätila on täydellinen, päivisin noin 29 astetta, ja illalla on juuri sopivan lämmintä, ettei mitään hihoja tarvita peittämään käsivarsia. Illalla kaikki istuvat ulkona syömässä tai polttamassa vesipiippua, shishaa. Joulun maissa ja alkuvuodesta saattavat illat olla hieman viileämpiä, mutta kesällä lämpömittari voi näyttää lähes 50 astetta.

Sadepäiviä on Dubaissa vain noin 5 vuodessa, ja sadepäivä voi tarkoittaa myös muutaman minuutin kuuroa. Juuri nyt ilma ei ole kovin kosteakaan, joten oleminen on kerta kaikkiaan ihanaa.

Aavikkoretkellä pääsee ajamaan mönkijällä hiekassa. Vielä jännittävämpää on päästä maasturin kyytiin safarille! Siellä tottumaton huutaa varmasti ääneen.




sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Välkommen till Åsa!

Ruotsin Sköldingessä on kansanopisto, Åsa Folkhögskola, joka houkuttelee vuosittain kymmeniä nuoria tanssijoita ja muusikoita ympäri Ruotsin, Pohjoismaiden, Euroopan ja koko maailman huomaansa opiskelemaan vuoden pituisille kursseille. Kävin paikan päällä maaliskuussa, koska oma tyttäreni viihtyy siellä jo toista vuotta. Ensimmäisen Five Styles -katutanssivuoden jälkeen hän haki ja pääsi One Style -tanssikurssille, lajina house.


Åsa sijaitsee maaseudulla noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä Tukholmasta.

Jos intohimona on katutanssi, suosittelen Åsaa. Opiskelu on ilmaista, ja tanssinopettajat ovat Ruotsin ja koko Euroopan parhaimpia. Vakituisten opettajien lisäksi koulussa käy paljon vierailevia opettajia. Lajeja ovat hip hop, house, locking popping ja breaking. Omalla ajalla treenataan myös voguingia, salsaa ja hustlea. Asuminen koulun asuntolassa on maksullista, samoin ruoka, mutta Suomen nykyinen opintotuki ulkomaille (runsaat 400 euroa kuussa) kattaa kutakuinkin nämä kulut. Asumisessa voi valita yhden tai kahden hengen huoneen, ja huoneiden hinnat eri rakennuksissa vaihtelevat hieman. Tyttäreni asuu rivitalossa, jossa on isot ja mukavat yhteiset tilat.

Kevät tulee. Pihalla istutaan silloin auringossa.

Parasta Åsassa on tietenkin ihmiset, uudet ystävät. Samanhenkisiä tanssijoita eri maista, noin 20 tanssituntia viikossa plus tanssiläksyt ja oma treenaus, valmiit ateriat kolme kertaa päivässä, paitsi viikonloppuisin, jolloin kokataan itse oman talon keittiössä. Lähin kauppa tosin on parinkymmenen kilometrin päässä Katrineholmissa, jonne ajetaan välillä kimppakyydillä. Åsa sijaitsee keskellä hiljaista maaseutua. Asuntolassa voi elellä kaikessa rauhassa, vaikka toki jonkin verran sosiaalisuutta vaaditaan. Halutessaan löytää aina juttu- tai vaikkapa lautapeliseuraa.

Yhteinen keittiö kutsuu kokkaamaan yhdessä.

Viikonloppuisin jotkut matkustavat kotiinsa, toiset Tukholmaan. Jotkut jäävät Åsaan viettämään aikaa kavereiden kanssa, juhlimaan tai lepäämään. Koulussa kaikki sitoutuvat päihteettömyyteen, joten juhliminen ei karkaa käsistä. Kaiken kaikkiaan kivaa, uskoisin! Åsassa on helppo keskittyä omaan tekemiseensä, sillä kovin paljon houkutuksia ei läheltä löydy. Flen ja Katrineholm on molemmat valittu vuorollaan Ruotsin tylsimmäksi paikkakunnaksi. Katrineholmin Kaffestugan-kahvilaa kehutaan kyllä yleisesti.



Syömään! Ruokala sijaitsee Åsan päärakennuksessa (taustalla). Tarjolla on aina myös vegaanivaihtoehto. Aamupäivisin kokonnutaan ruotsalaiseen tapaan fika- eli kahvipöytään.


Nuorelle tanssijalle kansanopistovuoden viehätys on siinä, että Åsassa saa tanssia niin paljon kuin jaksaa. Pääsee pois kotoa, suomalaisittain ajateltuna ulkomaille, mutta kuitenkin aika lähelle. Se on tärkeää itsenäistymisessä. Vuoden aikana tanssijat opiskelevat myös esimerkiksi tapahtumajärjestämistä ja yrittäjyyttä, ja voivat halutessaan osallistua kilpailuihin. Niistä osa on ulkomailla, usein muissa Pohjoismaissa. Vuoden kurssiin kuuluu kahden viikon harjoittelu, jolloin voi lähteä tanssimaan minne vain.

Koko koulun juju on kansainvälisyys. Kaverit ovat kuka mistäkin, esimerkiksi tänä vuonna opiskelijoita on Tanskasta, Norjasta, Saksasta, Itävallasta, jopa Grönlannista ja viime vuonna Kanadasta. Ruotsissa monikulttuurisuus on muutenkin läsnä kaikkien elämässä aivan eri tavalla kuin meillä.




Tanssijoiden käytössä on iso sali, jossa voi treenata myös itsekseen. Siellä järjestetään tanssijoiden ja muusikoiden yhteisiä jameja. Nyt meneillään on perjantaiaamun tanssitunti.

Åsasta löytyy myös muusikoille omat tilat, kuntosali, sauna, pingis- ja biljardipöydät, jalkapallo- ja koriskentät. Päärakennuksessa on luentosaleja, joita käytetään muuhunkin kurssitukseen, esimerkiksi maahanmuuttajien kielitunteihin. Lisäksi koulussa voi opiskella hierojaksi. Åsa on rakennettu 1870-luvulla kiertokouluksi niille seudun ihmisille, jotka eivät päässeet muuten kouluun. Siellä voi tällä hetkellä myös täydentää peruskoulu- ja lukio-opintojaan. Enpä tiedä, onko Suomessa vastaavia kansanopistoja, mutta ei ainakaan katutanssijoille!

Tässä meneillään on locking-tunti:






Ja tässä Ama ja D Loi treenaavat hustlea:







Five Styles - ja One Style -tanssikursseille on pääsykokeet keväisin. Tanssitaustan lisäksi edellytyksenä on hyvä kunto ja terveys, pääsykokeeseen kuuluu paitsi paljon tanssia ja haastattelu, myös aika raju kuntotesti. Ruotsin kieltä ei tarvitse osata, sillä opetuskieli on englanti. Kun Ama abivuotensa keväällä kävi Åsan pääsykokeissa, en itse ajatellut sen enempää, mitä tästä seuraa. Nyt, melkein kaksi vuotta myöhemmin, hän suunnittelee hakevansa opiskelemaan Tukholman yliopistoon. Ystäviä on jo enemmän Tukholmassa kuin Helsingissä, ja tanssikontakteja valmiiksi paljon. Äidin sydämeen tietysti vähän sattuu, sillä me muu perhe asumme Suomessa, mutta kun näkee oman lapsensa onnellisena, se tarttuu.


Pikkuveljen ja isosiskon iloinen viikonloppu yhdessä monen kuukauden tauon jälkeen.


Lisätietoa Åsasta: www.asa.fhsk.se