Tukholma, niin lähellä, niin kaukana

Nuorena interrailaajana pidin Tukholmaa vain porttina Eurooppaan, ensimmäisenä etappina, pakollisena pysähdyspaikkana. Nyt, kun oma tyttärenikin asuu siellä, ymmärrän enemmän. Tukholma on valtavan kaunis, kansainvälinen ja kiinnostava.

Viime viikolla koin Tukholman metrossa voimakkaan déjà-vun. Minä 19-vuotiaana rinkka selässä tulossa Suomen-laivalta ja astumassa Tukholman metroon, ja mielessä leimahtaa vain yksi ajatus: Miten kansainvälistä!

Tänään kansainvälisyystilanne Tukholmassa sen kuin paranee, ja huomaan, että matkustamisen lumo ei vähene, päin vastoin.

Joskus muistan vanhempiani kiitollisuudella periaatepäätöksestä, jonka he tekivät lapsuudessani. Kesämökin hankkimisen sijasta meidän perheemme matkustaisi lomilla ulkomaille. Se alkoi, kun olin 7-vuotias. Sinä kesänä näin Firenzen taideaarteet ja Venetsian gondolit. 8-vuotiaana poltin ihoni Rodoksella (mikä oli tietenkin virhe!) ja 9-vuotiaana kävelin Dubrovnikin vanhan kaupungin kujilla. Sain lähteä kaverin kanssa kielikurssille Englantiin 14- ja 15-vuotiaana, vaihto-oppilaaksi Amerikkaan 16-vuotiaana ja hurjille interraileille myöhemmin niin paljon kuin halusin. Ja minä lähdin aina, kun oli tilaisuus. Se tunnetila Tukholman metrossa piirtyi mieleeni.

Keski-iässä matkustamisesta nauttii vieläkin enemmän, eri tavalla ja eri syistäkin. Enää ei ole niin kiire matkustaa kohteeseen x Euroopan laidalle, vaan nyt osaa nauttia myös matkanteosta ja sen suunnittelusta, jopa siitä stressinsekaisesta jännityksestä lähtöä edeltävänä iltana, kun tajuaa, ettei voi hallita kaikkea vaan pitää vain luottaa. 19-vuotiaana oli kiire kokea uutta ja elää. Enää ei ole kiire, nyt vain ymmärtää ajan rajallisuuden. Enää ei tarvitse suorittaa ja etsiä, nyt voi vain elää, kokea uutta ja löytää.

Tällaisia mietin, kun herään aamulla Tukholmassa paljon ennen muita ja päätän lähteä itsekseni kaupungille. Joulukuinen aamu on kaunis ja hiljainen.

Aurinko nousee tuntia aiemmin kuin Helsingissä aikaerosta johtuen. Rannasta on kivenheitto Kungsträdgårdeniin, jossa on talven houkuttimena pieni luistinrata. Se on käytössä jo aamuyhdeksältä. Paikalla on muutama mies ja taitava tyttö, joka tekee piruetin.

Lauantaiaamun ensimmäinen piruetti onnistui.

Rakastan aikaisia aamuja uusissa kaupungeissa. Kävellessäni NK-tavaratalon ohi en voi olla muistamatta ruotsalaista kansanedustaja Anna Lindhiä, jota puukotettiin tavaratalon ensimmäisessä kerroksessa syyskuussa 2003. Hän kuoli seuraavana päivänä sairaalassa vammoihinsa, WTC-iskujen toisena vuosipäivänä. Se on myös minun syntymäpäiväni. Päivämäärällä on nykyisin huonoin mahdollinen karma.

NK-tavaratalon jouluikkunat vetävät katseita puoleensa.

Tavaratalolla on useita jouluikkunoita, joita on saapunut ihastelemaan joukko aikuisia ja lapsia. Eräässä ikkunassa soi musiikki.

Jatkan matkaa Hötorgetille, jonka takana oleva kauppahalli aukeaa kello 10. Torilla on ihana kukkatori ja jouluhavujen ja -kuusien myyjätkin ovat jo paikalla.

Hötorgetin kauppahallissa laskeudun rappuset ensimmäiseen kerrokseen, ja tulen suoraan Finska butikenille. Myyjinä on kaksi suomea puhuvaa tyttöä, sisarukset. He kertovat, että kaupan omistaa heidän lisäkseen kaksi muuta siskoa ja äiti. Kaupassa myydään suomalaisia elintarvikkeita, ja otan hätäpäissäni tiskistä kuvan. Jos vaikka oma tyttäreni haluaisi joskus välttämättä jotain suomalaista?

Ehdin vanhankaupungin, Gamla Stanin Hötorget-aukion joulumarkkinoille kello 11:ksi, jolloin ne avataan. Vielä tungos ei ole tällä värikkäällä, pienellä aukiolla erityisen kova. Tunnin päästä tuntuu jo, että täällä on koko Tukholma ja ainakin kaikki turistit. Kojuissa myydään glögiä, makkaroita, käsitöitä, lahjatavaroita. Huomion vie ihmisten hyväntuulisuus, ei niinkään markkinat sinänsä.

Muutenkin tuntuu, että Tukholmassa joulu on jo enemmän läsnä. Kaikki paikat on koristeltu antaumuksella ja joka paikassa leijailee lämmin henki. Ehkä se on täkäläinen kansanluonne, joka ei ole suomalaisen introvertti? Gamla Stanin kujilla nuoret muusikot laulavat joululauluja ohikulkijoille, joulua ei voi ohittaa.

Tyttäreni asuu Vasastanissa. Siellä asuu opiskelijoiden lisäksi paljon hyvätuloisia pikkulapsiperheitä. Joka ikkunassa on jo joulutähti ja joulukuusenmyyjät kadunkulmissa. Illallisravintoloista on suorastaan vaikea valita. Päädymme bengaliruokaa tarjoavaan Shantiin, joka osoittautuu erinomaiseksi.

Mutta se jää harmittamaan,  että en tajua ostaa tulista merguez-makkaraa kuuluisasta Günterin makkarakioskista, kun se sattuu kohdalle. Saksalaissyntyinen Günter Schwarz perusti kioskin Vasastanin Karlbergsvägenille jo 1980-luvulla ja tutustutti siten tukholmalaiset kaiken maailman makkaroihin.

Kioskin edessä on usein  pitkä jono. Perustajan kuoleman jälkeen vuonna 2007 kioskia piti hänen sukulaisensa joitakin vuosia, mutta nyt sen omistaa uusi, turkkilainen yrittäjä. Kioskin ikkunaan liimatuista lehtileikkeistä huomaan, että Günterin makkarakioski esiintyy myös ruotsalaiskirjailija Leif G.W. Perssonin dekkarissa.

Seuraavan kerran sattuessani paikalle kioski on kiinni. Voin vain lueskella listaa.

Haluan käydä myös Södermalmilla, jota en tunne juurikaan. Siellä eksyn sattumalta sivukadulle ja leikkipuistoon, jonka nimikyltissä lukee Byggartäppan. Hauskaa! Tästä tulee mieleen Astrid Lindgrenin sadut, sillä puistossa on pieniä puisia taloja, joiden ikkunat ja katot ovat vinossa.

Myöhemmin selviää, että puiston nimi on nykyään Fogelströms Park kirjailija Per Anders Fogelströmin mukaan. Hän kuvasi kirjassaan Mina drömmars stad eli Unelmieni kaupunki Tukholman eri miljöitä. Tämä puisto on rakennettu kuvaamaan Södermalmin tunnelmia 1800-luvun jälkipuoliskolla.

Tämä voisi hyvinkin olla monien unelmien kaupunki, lasten ainakin.

Byggartäppan kuvaa Södermalmin tunnelmaa yli sata vuotta sitten.

Södermalmin kaupunginosa vaikuttaa boheemilta ja pirteältä. Eräällä kadulla heti afrikkalaiskampaamon vieressä on sushiravintola, ja seuraavassa liiketilassa tehdään tatuointeja. Täällä voisivat aikuiset tyttäreni viihtyä.

Iltapäivällä kävelen uudestaan Kungsträdgårdin ohi, ja siellä onkin jo meneillään luisteludisko. Talven tunnelmaa tuo Tukholmaan tehokkaasti myös se, että aurinko laskee täällä tuntia aiemmin kuin Helsingissä. Kolmelta on jo pimeää.